Monesti, kun nykyään pelaa kaikkein uusimpia ja graafisesti näyttävimpiä pelejä, alkavat pienimmätkin epärealistisuudet ja ulkoasun puutteet ottamaan päähän. Mitä upeampi peli, sitä pienemmät mokat alkavat väkisinkin hyppiä silmille. Joskus sitä alkaakin kaiholla muistelemaan "niitä hyviä aikoja", jolloin miehet olivat vielä ehtaa rautaa ja pelit tuskaisen rumia, mutta samalla pettämättömän sujuvia ja hauskoja. Pelejä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Aika kuultaa helposti pelimuistoja. Jotkut viiden, kymmenen tai useammankin vuoden takaiset pelit häämöttävät allekirjoittaneen pölyttyneessä päänupissa satumaisen täydellisinä peleinä ja näitä muistellessa kaipuu "old-skool" -pelaamiseen nostaa aina päätään. Olin varma, että ihastuisin nyt testattavana olevaan, hieman vanhahtavanoloiseen ja perinteisempään Spider-Man -peliin, mutta totuus oli kuitenkin isku vasten vanhoja muistelevan arvostelijan kasvoja. Kyseessä on nimittäin malliesimerkki siitä, miten näitä hommia ei pitäisi tehdä.
Toimiva konsepti antaa liikkumisen vapautta
Ideassa ei sinänsä ole valittamista, sillä Lara Croftmaisesti ulkopuolisesta kamerasta kuvattu ketterän akrobaattinen, seinillä ja katoissa vaivatta kiipeilevä seittitykki on mitä mainioin sankari sarjakuvavaikutteisen vauhdikkaaseen toimintapeliin. Pelin konsepti on muutenkin toimiva, sillä avarat kaupunkimiljööt massiivisine rakennuksineen antaisivat ainakin periaatteessa hyvät puitteet asfalttiviidakon punapukuisen Tarzanin seittiliaanien varassa kiikkumiselle ja korkeiden pilvenpiirtäjien rakenteissa kiipeilylle. Etenemisreitti on usein pelaajan valittavissa, ja tietty vapauden tunne onkin tervetullutta tämän tyylisiin peleihin.
 |
| Useampaa pahista vastaan tapellessa homma menee usein sählingiksi. |
Mitään kokonaista kaupunkia pelikenttänä on kuitenkin turha odottaa, sillä liikkumisen vapaus on lähes aina tarkoin rajattu. Näkyvissä on kerrallaan ehkä sellaiset kymmenen rakennusta, ja loput ilmestyvät tiheän savusumun takaa noin parin korttelin etäisyydeltä. Kun eteen sitten ei enää ilmesty uusia pilvenpiirtäjiä, loppuu matkanteko siihen suuntaan tykkänään. Mahdollisuus ryömiä pitkin seiniä ja kattoja, sekä nopeat ilmahormeihin pakoon puikahtamiset tuovat kuitenkin kipeästi kaivattua vaihtelua ja tuoreudentuntua muihin vastaaviin peleihin nähden.
Terroristit "pitävät" New Yorkista
Juonen omaperäisyydestä ei Oscareita tipu, vaikka se perinteisiä Spider-Man -perinteitä tavallaan kunnioittaakin. Jälleen kerran inhat terroristit ovat hyökänneet New Yorkiin ja sankarimme yrittää tietenkin selvittää tilanteen pelastaen samalla tukun avuttomia panttivankeja. Soppaan on huiman omaperäisesti lisätty myös valehämis, sekä rikos, johon pelaaja on tietenkin lavastettu syylliseksi. Näin pelaaja joutuukin taistelemaan sekä rosvoja että poliiseja vastaan todistaakseen syyttömyytensä ja puhdistaakseen nimensä.
Pelaaminen kostuu lähinnä kompassin näyttämää suuntaa kohti etenemisestä, tekoälyttömien rosvojen pätkimisestä lyönnein, potkuin ja seitillä ampuen sekä silloin tällöin vastaan asettuvien isompien ja kovempien päävastuksien kanssa matsaamisesta. Ajoittain pelaaja joutuu ratkomaan myös simppeleitä puzzleja, mutta harmaata massaa ei juurikaan tarvinnut vaivata ainakaan siihen pelin vaiheeseen mennessä, johon pääsin ennen vakavaa pelinpysäyttäjäbugia, joka esti totaalisesti eteenpäin pääsyn.
Peli jäi kesken
 |
| Tähän takaa-ajoon katkesi allekirjoittaneen peli. |
Pelin runsaasta 30:stä kentästä olin läpäissyt vasta murto-osan, kunnes Hämähäkkimiehen arkkivihollisen, Venomin, takaa-ajokohdassa ennalta skriptattu animaatio tipauttaa sankarin kerta toisensa jälkeen pilvenpiirtäjän rikkoutuneesta ikkunasta tyhjyyteen. Vastaavia, ilmeisesti Hämiksen bugaavaan hyppynopeuden säätelyyn liittyviä ongelmia ilmeni useaan otteeseen jo pelin aikaisemmissakin vaiheissa, mutta taitavalla kikkailulla ja hieman tuurillakin juuri sekoilevat välipätkät sai ohitettua. Tätä ei sitten saanut, ja siihen jäi pelaaminen.
Kamera imee
Eipä silti, ei jäänyt arvostelijasetä paljosta paitsi. Pelin sinänsä hyvä potentiaali on haaskattu niin tehokkaasti, ettei Spider-Manin pariin ollut todellakaan mitään tarvetta palata, eivätkä ne sinänsä ihan viihteelliset hetket, mitä arvostelua varten ehdin pelata, tarjonneet mitään sen suurempaa hihkumisen aihetta. Mukavan suoraviivainen toiminta ja leppoisan vauhdikas seittien varassa viuhahtelu rakennuksista toiseen kosahtaa enimmäkseen yhteen pelihistorian surkeimmista ulkopuolisista kameroista. Jopa Tomb Raidereissa oli muinoin toimivampi ja toimintaa tarkemmin seuraava kuvakulma, loistavasta Max Paynesta puhumattakaan. Spider-Manin kameratyöskentely on ala-arvoista, eikä laiskasti kääntyvä kuvakulma ehdi nopeisiin käännöksiin mitenkään mukaan. Usein pelaaja huomaakin tuijottavansa pelihahmoaan suoraan silmiin äkkikäännösten jälkeen, eikä näkymää menosuuntaan siis voi pahemmin kehua.
 |
| Yritä tässä nyt sitten ennakoida tulevaa tilannetta... |
Tästä johtuen hektiset taistelut ovat pahimmillaan sattumanvaraista huiskintaa ja seitin räiskimistä sokkona ympäriinsä. Tilanteen taju hämärtyy nopeasti ja usein runsaslukuisten vihollisten suunnan ja sijainnin havaitseminen jää ruudun reunoilla vilistävien, kohteiden suunnan ilmaisevien punaisten kolmioiden varaan. Tilannetta on yritetty korjata muuttamalla sankari ja eteen tulevat esineet tarvittaessa läpikuultavaksi, mikä sinänsä onkin ihan hyvä idea. Se ei vain auta surkean hitaasti ja väärin reagoivaan kameraan mitenkään.
Ilman moninappista peliohjainta tilanne on vieläkin kaoottisempi, sillä PC:n näppis ei tunnetusti ole se kaikkein paras käskytysväline nopeatempoisiin konsoliporttauksiin.
Konsolitausta näkyy
Ulkoasusta käy nopeasti selväksi mistä Spider-Man on kotoisin. Kömpelöt ja ruman epätarkat menut ovat niin Pleikkaria kuin olla ja voi, eivätkä pelimaisemat tee nykytietokoneille missään mielessä oikeutta. Ympäristön inha sadan metrin etäisyydellä oleva pop-uppi, rankka polygonivaje ja karkean tasapaksut tekstuurit saavat pelin pahimmillaan vaikuttamaan vuosia vanhalta halpispeliltä. Tokihan tätä voi pitää tyylikeinona ja sarjakuvamaisuuden tavoitteluna, mutta haluttuun visuaaliseen lopputulokseen oltaisiin varmasti päästy myös näyttävämmillä ja nykyaikaisemmilla grafiikoilla. Kaiken muun ykkös Pleikkarista perityn lisäksi pelin grafiikalla on paha tapa repeillä, eikä seinien ja esineiden läpi vilkkuvat seititkään ole mikään harvinaisuus.
 |
| Pomovastukset pistävät lujaa hanttiin. |
Myös kenttien välissä näytettävät videopätkät ovat televisiotarkkuuteen rendattuja, joten aikamoista pikselimössöä ne ovat näin tietokoneen ruudulta tiirattuna, vaikka muuten mukiinmeneviltä piirrospätkiltä näyttävätkin. Kaiken visuaalisen latteuden hyvänä puolena peli varmasti pyörii pelattavasti hieman iäkkäämmissäkin koneissa.
Graafisesti kokonaisuus on siis karkea, mutta muutamia helmiä joukossa kuitenkin on. Esikuvilleen uskolliset päävastustajat ovat ihan mukavan näköisiä ilmestyksiä, eikä itse sankarin monipuolisessa animaatiossakaan ole mitään valittamista. Ja kyllä meikäläinen ainakin hyväksyisi tämänkin ulkoasun mukisematta, kunhan pelattavuus ja näkövinkkeli vain olisivat edes jotenkin kohdallaan.
Perustavanlaatuista pauketta
Äänipuoli on joka suhteessa tasapaksua peruskamaa niin hyvässä kuin huonossa, eikä tarjoa mitään mullistavia yllätyksiä. Perustavanlaatuista pauketta on siis tarjolla niin musiikin kuin efektienkin osalta. Ääninäyttelijöiden sinänsä laadukkaasti äänitetyt mörinät ja kimitykset sopivat hyvin piirroselokuvamaiseen meininkiin ja Parkerin ällön siirappiset one-linerit istuvat pelin luonteeseen sopivan mauttomalla tavalla. Oletusasetuksena äänet on säädetty päin häränpyllyä, eikä välivideoista ei tahdo kuulla mitään. Myös musiikit piipittävät liian hiljaa ja Hämiksen puheet jäävät yliampuvan kovaa soivien efektien alle. Pienellä säätämisellä tämän ongelman saa kuitenkin kuntoon.
Laiska toteutus pilaa pelin
 |
| Toiminta on välillä aika tahmeaa. |
Spider-Manista olisi helposti saanut pienellä lisävaivalla mainion, astetta nuoremmille pelaajille suunnatun simppelin toimintapelin. Itsekin olisin mieluusti välillä lepuuttanut ylirasittuneita aivojani leppoisan rentouttavalla aivot nollaan -pelillä, jota voisi hakata aina silloin tällöin muun tekemisen puutteessa ilman suurempia vatsanväänteitä. Sääli, että laiska toteutus pilaa hyvän idean ja mielenkiintoisen sankarin seikkailut niin pahasti, ettei pelaamisesta yksinkertaisesti tule mitään. Hutiloidusti koodatun pelikameran ja vanhanaikaiset grafiikat olisi vielä ehkä juuri ja juuri voinut sulattaa, mutta siinä vaiheessa meikäläiseltä kärvähtää sulakkeet, kun peliä ei kaamean bugin takia yksinkertaisesti voi pelata enää pidemmälle vaikka kuinka haluaisi. Täytyy vain toivoa, että peli toimii muilla paremmin.
PC:lle ei tämän tyylisiä pelejä mitenkään liikaa ole, joten konsolittomat pelityypin fanit ovatkin melko pahassa puutostilassa. Mikäli kiinnostusta genreen löytyy, peli sattuisi toimimaan moitteetta, ja välillä raivostuttavan kamerakulman kanssa pystyy elämään, saa tästä pelistä varmasti paljon iloa irti kaikista sen vioistaan huolimatta. Varsinkin, jos Marvelin sarjakuvat tai animaatiosarjat ovat tulleet tutuiksi. Itselläni maailman pelastus jäi tällä kertaa kuitenkin ikävästi puolitiehen.
Spider-Man -demoTeppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
