Guerrilla Gamesin PlayStation 3 -räiskintä
Killzone 2 oli mielenkiintoinen tapaus monestakin syystä. Kuten pitkään ja hartaasti odotettujen pelien kohdalla yleensäkin, pelaajien odotukset ja kehittäjien lupailut olivat kovat ja korkealla. Upea visuaalinen tykitys sai osakseen huomiota ja ansaittuakin suitsutusta, mutta varsinaisen pelin vastaanotto oli astetta hajanaisempi. Mediassa päällisin puolin positiivisesti vastaanotetun
Killzone 2:n pelilliset ratkaisut eivät kuitenkaan olleet yhtä varman päälle standardoituja kuin
Halon ja
Call of Dutyn kaltaisissa suurmenestyksissä, mitä voisi pitää yhtenä osasyynä siihen, ettei peli ikinä tavoittanut sen kaltaista klassikkoräiskinnän asemaa kuin Sonylla kenties toivottiin. Vain harvoilla keskustelualueilla vältyttiin väittelyiltä raskaan ohjauksen kritisoijien ja puolestapuhujien kesken.
Killzone 2 kuitenkin osoitti kehitystiiminsä innon vastata kritiikkiin. Pelissä muokattiin, paranneltiin ja hylättiin ensimmäisessä osassa kyseenalaistettuja ratkaisuja ja osa-alueita. Sama linjaus jatkuu uunituoreessa
Killzone 3:ssa, jossa kansalaiskritiikki on viemässä sarjaa entistä enemmän valtavirtaan vetoaviin ja standardoituihin ratkaisuihin. Raskaudesta ei ole jäljellä kuin viitteitä, peliosuuksissa ja maisemissa riittää vaihtelua ja tarinaakin tuntuisi olevan enemmän. Onko kaikki toisin sanoen vihdoin kunnossa?
Kevennystä hartioille
 |
| Näyttävää. Visuaalisesti Killzone 3 on vielä edeltäjäänsäkin komeampi, sillä paremmat tekstuurit, räjähdystehosteet ja valaistukset piristävät kummasti tutunoloisia alueita. Lumi- ja vesitehosteet tuovat kaivattua vaihtelua pelin uusiin maisemakattauksiin. |
Killzone 3 jatkuu pitkälti siitä, mihin kakkososa jäi. Maata edustavat ISA-joukot ovat iskeneet helghastien kotiplaneetan ytimeen, mutta tappioita kärsineillä sankareilla on edessään paniikinomainen vetäytyminen piilossa pysyneen ja ylivoimaisen Helghast-laivaston alta. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaisesti, joten edessä on puolen vuoden pakoilu ja selviytymistaistelu keskellä vihamielistä planeettaa.
Tapahtumaketju vie pääsankari Sevin ja muut ISA-joukot helghastien ydinkeskuksiin, joissa valtaapitävien rivit ovat alkaneet rakoilla. Vallanvaihdon tuomassa aukossa muhii asesuunnittelija Jordan Stahlin ja amiraali Orlockin välinen valtataisto, jolla ei onnistuta paikkaamaan uhkaavan pääkonnan roolia. Persoonattomuus on läsnä myös pelaajan omissa ISA-joukoissa, joista aisapari Rico ja komentaja Narville nostattavat totutusti v-käyrää niin tahattomasti kuin tahallisestikin. Lattean kokoonpanon tasapaksu solttumeininki johtaa siihen, että
Killzone 3:n vilkkaista tapahtumista puuttuu se viiltävin terä. Silmät punaisina hehkuvat helghast-soturit ovat sentään mitä mainiointa tykinruokaa, mikä tietenkin on se oleellisin asia.
Noin 5-6 tunnissa läpikäyty kampanja on tiukkaa vuoristomaista tykitystä, josta ei vaihtelua puutu. Edellisosaa vallinneista pölyisistä kaupunginraunioista siirrytään viidakoihin, jäätiköille ja helghastien tutkimuslaitoksiin, joissa vihollista lapataan pelaajan niskaan lähes armottomalla syötöllä. Pelaajaa kiidätetään osuudesta toiseen, sillä perinteisempien räiskintäosuuksien seasta löytyy niin mecharobottien ohjausta, hiiviskelyä, lumikiiturilla ajoa, raideräiskettä eri alusten kyydissä kuin rakettirepulla lentelyäkin. Osuuksien rytmitys on ajoittain jopa hengästyttävä, sillä useimmiten mieli tekisi ennemmin keskittyä perinteisempään vihollisten kurmottamiseen. Myönnettäköön, että pelin edeltäjä kaipasi vaihtelua, mutta
Killzone 3:ssa on selkeä yliyrittämisen tunne.
Toiminta itsessään on sujuvaa ja totutun hektistä. Alakynnessä olemisen tunnelma on tavoitettu onnistuneesti, kun toiminnan keskipisteessä tiheään tahtiin viuhuvat luodit suoranaisesti pakottavat kykkimään esteiden takana ja nojautumaan tähtäämistä varten. Viholliset kaatuvat tyydyttävästi, eivätkä vihollisaallot tunnu aivan yhtä epäreiluilta kuin edellisosassa. Paremmin suunniteltujen ja tasapainotettujen vihollislaumojen keskellä tarjoutuukin entistä enemmän nautinnollisia tilaisuuksia sooloiluun sekä räiskien että monipuolisesti animoiduilla lähihyökkäyksillä.
Killzone 2:n ristiriitaisia tuntemuksia herättänyt raskaus loistaa poissaolollaan. Mukana on myös mahdollisuus vaihtaa tarkempi tähtäys massavirtojen suosimalle olkanapille, mikäli ohjainsauvan painaminen ei satu miellyttämään. Seurauksena Sevin liikuttaminen tuntuu aiempaa paremmalta, joskin raskauden puute ei ole täysin poistanut ohjauksen ajoittaista kankeutta ja sen mukanaan tuomia tarkkuusongelmia. Herkkyydensäädöstä huolimatta tähtäimellä on aina ilkikurinen tapa mennä muutamilla milleillä ohi halutusta kohteesta. Kampanjassa pahimpia tilanteita hillitään järkevämmällä vihollissyötöllä, mutta moninpelin nopeita reaktioita vaativissa tilanteissa moinen turhauttaa. Tässä mielessä minkä tahansa Wii-räiskinnän tavoin toimiva Move-ohjaus on varsin mielenkiintoinen ja onnistuneen oloinen lisäys, joka tuo toimintaan erilaista tarkkuutta.
Kaikkea kaikille
 |
| Kukin tyylillään. Moninpelissä on mukana viisi hahmoluokkaa: Marksman, Engineer, Field Medic, Tactician ja Infiltrator. Kullakin on omat erikoiskykynsä ja aseensa. |
Kampanja on erittäin varman päälle tehty vuoristoratamainen toimintapaketti, joka muutamista epäkohdistaan huolimatta tyydyttää toiminnanhimon varsin onnistuneesti. Asevalikoimasta löytyy mukavasti potkua, eikä helghastien kaataminen ole aivan yhtä turhauttavaa pääosumienkin ollessa tällä kertaa aiempaa sulavampia. Mielenkiintoisimmista ja tyydyttävimmistä aselisäyksistä mainittakoon ladattava sädease, joka räjäyttää viholliset sisältäpäin.
Kampanja on kokonaisuudessaan pelattavissa jaetun ruudun yhteistyötilassa, eikä kiivas toiminta kärsi teknisesti tai tunnelmallisesti lainkaan. Yhteistyönä
Killzone 3 onkin yllättävän nautittava, vaikka kampanja itsessään kärsii samankaltaisesta yllätyksettömyydestä ja hengettömyydestä kuin edeltäjänsä.
Moninpeliareenoilla
Killzone 3:n dominoivin pelitila on tuttu Warzone, jonka pitkissä otteluissa pelaajat ottavat osaa dynaamisiin tehtäviin. Ne vaihtelevat tiettyjen pelaajien ja avainsijaintien puolustamisesta tai tuhoamisesta molempien osapuolten tavoittelemien esineiden kuljettamiseen - ja puhtaasti ruumisluvun nostattamiseen. Astetta tarinavetoisempi Operations-tila pistää pelaajat tavoittelemaan ja puolustamaan tiettyjä avainsijainteja edetäkseen, kun taas Guerrilla Warfare keskittyy hieman lyhyempiin tiimipohjaisiin tappomatseihin.
Pelitilojen lisäksi melko kattava kenttävalikoima pitää huolen, että pelaaminen pysyy vaihtelevana tovin jos toisenkin. Moninpelin onnistunein ja monipuolisin piirre on kuitenkin erinomaisesti tasapainotetut hahmoluokat, joista jokaisella pelaamisessa on omat tyydyttävät etunsa. Engineer voi esimerkiksi korjata aluksia, kun taas Infiltrator osaa naamioitua vastapuolen pelaajaksi. Kokemuspisteet tuovat kaikille nopeasti uusia kykyjä, varusteita ja aseita, joilla pelaaminen pysyy jatkuvasti mielekkäänä ja monipuolisena.
Kokonaisuutena
Killzone 3 on sekä edeltäjäänsä parempi peli että PlayStation 3:n yksinoikeusräiskintöjen parhaimmistoa, joka ongelmineenkin tarjoaa vastinetta jokaiselle siihen kulutetulle eurolle. Siinä missä Guerrilla Gamesin luomus on graafisesti lajityyppinsä ehdotonta kärkipäätä, ohjauspuolella se on yhä askeleen verran kovimpia nimiä jäljessä, mikä heijastuu niin moninpeliin kuin varsinaiseen kampanjaankin. Lajityypin sisällä kilpailu on sen verran kovaa, että jokainen särö vaikuttaa lopputulokseen.
Ville Arvekari... piti Killzone 3:n raskaudesta, joskaan ei kankeudesta.
Keskustele pelistä Peliplaneetan foorumeilla!
