Valve on todistanut olemassaolonsa aikana kaksi asiaa: kuutiot ovat hauskoja ja fysiikan manipuloiminen mielekkäämpää kuin silmitön räiskintä. Indiekehittäjät puolestaan ovat ymmärtäneet, ettei sivuttain vierivän tasoloikan tarvitse aina olla yksinkertaista. Itse asiassa se voi olla äärimmäisen monimutkaista. Viimeinen adjektiivi ei päde
Rochardiin hahmona tai pelinä, mutta se onnistuu silti olemaan varsin viihdyttävä pulmapläjäys, vaikkei ongelmilta aivan vältytäkään.
Astro Minecraft
John Rochardin päivä ei ala lupaavasti. Jonkinlainen galaksien välinen geologinen tutkimustiimi lennättää hänet jo järjestyksessä neljännelletoista asteroidille etsimään energianlähteenä toimivaa turbiniumia, joka tunnetaan paremmin avaruusdieselinä. Paikalle saapuessaan Rochard saa kuulla koko porukan joutavan kilometritehtaalle, jos tällä kertaa ei lykästä. Tämän lisäksi avaruuspiraatit päättävät hyökätä asteroidille. Piraattien kiinnostus kiveä kohtaan tuskin on kuitenkaan sattumanvaraista, ja Rochard päättää ottaa selvää, mistä tässä kaikessa on kysymys. Sanomattakin on selvää, että useita scifisarjoja ja pelejä parodioiva tarina saa ennen pitkää elämää suurempia käänteitä ja paiskoo päähenkilöä vauhdilla paikasta toiseen.
 |
| Rochardin on korkea aika löytää Turbiniumia, mikäli mielii säilyttää työpaikkansa. |
Kahjon tarinansa puolesta
Rochard uppoaa samaan kastiin
Mel Brooksin elokuvien kanssa. Kaikesta väännetään jatkuvaa vitsiä, eikä tarinan loogisuus ole aina niin justiinsa. Kirjoitus ei kuitenkaan yllä esikuviensa tasolle, ja tarina vaihtelee latteasta viihdyttävään. Pääasiassa viihdettä tarjoaa itse Rochard, joka on jonkinlainen karikatyyri modernista rekkamiehestä. Pakollista romanttista intressiä esittää puolestaan Skyler, ja kahden hahmon kemia on ajoittain havaittavissa, vaikka juonen sekamelskan unohtaakin nopeasti.
Kyseinen sekamelska on joka tapauksessa tarpeeksi johdattamaan Rochardia paikasta toiseen. Eikä kyseessä ole niinkään matka kuin määränpää. Ja jos juoni on kopioitu hävyttömästi Mel Brooksilta, on itse pelimekaniikka eräänlainen sillisalaatti kaikkia viime vuosien suosituimpia pelejä.
Companion Gun
Rochardia voisi kuvailla hyvällä tavalla hävyttömäksi. Se varastaa kaiken toimivan
Portalilta,
Half-Lifelta ja
Super Metroidilta sekoittaen kaiken uljaaksi sopaksi, joka joskus toimii, toisinaan ei. Asteroidi vaikuttaisi olevan täynnä erilaisia esteitä, joista jotkut ovat luonnollisia ja toiset mekaanisia. Ne vaativat jos jonkinlaista fysiikan manipulointia. Ja laatikoita. Jotka näyttävät aivan
Portalin Companion Cubeilta. Puhumattakaan aseesta, jolla voi nostella ja heitellä kyseisiä laatikoita.
 |
| Avaruuspiraatit kantavat aseita, jotka ovat hämmentävän yhdennäköisiä erään toisen pelisarjan arsenaalin kanssa. |
Rochard tanssii jatkuvasti sillä ohuen ohuella nuoralla, jonka toisessa päässä ideoiden varastaminen vain ärsyttää ja toisessa päässä tuntuu nerokkaalta. Se on kenties vain sivuttain vierivän tasoloikan päässä käräjistä Valven kanssa, mutta onneksi se riittää siihen, ettei peli tunnu täydelliseltä plagiaatilta. Pelimekaniikka on monesta muusta aikalaisesta tuttua huoneesta toiseen etenemistä sekä kevyttä ongelmanratkontaa. Rochardin on useimmiten vain edettävä paikasta toiseen ja selvitettävä esteet tieltään. Pelin alkupuolella esteet ovat piikkejä ja nostokurkia, joiden ohi päästään kuutioita ja asteroidin vetovoimaa manipuloimalla. Myöhemmin painovoiman kanssa päästään pelleilemään urakalla, ja ongelmiin ujutetaan mukaan kaikki mahdollinen aina katossa kävelystä alkaen.
Rytmi, jolla ongelmien haastavuus nousee, on onnistunut. Yhden mekaniikan opettelun jälkeen Rochardille esitellään heti toinen, sitten kolmas ja niin edelleen. Varsinkin punaisten ja sinisten voimakenttien kanssa säätäminen aiheuttaa harmaiden aivosolujen kolahtelua yhteen. Punainen voimakenttä estää orgaanisen aineen etenemisen, sininen puolestaan materian. Nämä esittävät suurta roolia ongelmanratkonnassa aina loppuun asti ja saavat muuten varsin yksinkertaiset ongelmat muuttumaan häkellyttävän hankaliksi.
 |
| Siniset voimakentät estävät materia kulkemisen niiden läpi. |
Rochardin matka ei ole kuitenkaan pelkkää laatikoiden nostelua. Avaruuspiraatit eivät päästä intergalaktista rekkamiestä noin vain ohitseen. Onneksi Rochardin ase taipuu myös taisteluun, vaikka mies ei itse ole siihen kovinkaan hyvin varusteltu. Avaruuspiraatteja kuritetaan esimerkiksi laatikoita viskomalla ja lasereita ohjailemalla. Idean tasolla taistelun muuttaminen eräänlaiseksi ongelmanratkonnaksi on hyvä, mutta käytännössä lahtaamisen soisi jäävän vähemmälle. Taistelu ei ole tulevaisuuden rekkamiehen vahvimpia puolia, ja pulmien ratkomiseen kehitetty ohjaus taipuu vain vaivoin toimintaan. Rochard tekee useimmiten hypyn syrjään tiukimman toiminnan keskellä, ja taistelu saa useimmiten vain haukottelemaan – silloin kun se ei syletä.
Vastinetta rahalle
Epäonnistuneesta taistelusta huolimatta
Rochard on varsin viihdyttävä. Vaikka tarina jättää auki useita kysymyksiä, se on silti varsinkin loppua kohti jatkuvasti kiinnostavampi ja päätetään hyvin. Typerät vitsit naurattavat, jos naurattavat. Olen ehkä väärää kohderyhmää, sillä hymyilin vain harvoin, eikä ääliöhuumori juuri jaksanut purra.
Toisaalta viihdyin äärimmäisen hyvin ongelmien parissa. Ne ovat pääsääntöisesti varsin näppäriä ja antavat usein tyydytyksen tunteen auetessaan. Mukaan mahtuu luonnollisesti myös suvantoja, mutta se oli odotettavissa, sillä peli on noin kymmenen tuntia pitkä. Tämä on hyvin indiepeliltä, joka irtoaa kympillä kiintolevylle.
 |
| Puzzlet ovat usein selkeitä, ja niiden selvittämiseen käytetyt työkalut hyvin esillä. |
Valitettavasti pisteitä verottaa jonkin verran taistelu, joka on yleensä syvältä ja poikittain. Sen kanssa oppii kuitenkin elämään, ja toimintakohtaukset tahkoaa mielellään läpi vain nähdäkseen, minkälaisen ongelman seuraava huone kätkee sisälleen.
Rochard on suositeltava pulmapläjäys ääliöhuumorin ystäville ja vioistaan huolimatta niitä parempia indiejulkaisuja tänä vuonna.
Heikki Takala... on tuntenut Rochardin tavoin kvartaalitalouden paineen.
