Siinä missä realistisempien autoilupelien välinen taisto on hyvin pitkälle jäänyt
Gran Turismojen ja
Forza Motorsportien välille, on Electronic Artsin
Need for Speed -sarja pitänyt kevyempien autopelien ystävät kiireisinä. Viimeisen noin vuoden aikana on julkaistu peräti kolme sarjan peliä, ja näistä tuorein, eli
The Run aivan äskettäin.
Need for Speed: The Runin on tehnyt sarjan pelejä aiemmin ahkerasti tehtaillut EA Black Box, jonka edellinen
NFS-peli
Undercover sai vuonna 2008 varsin ristiriitaisen vastaanoton.
The Runia voikin pitää jonkinlaisena Black Boxin yrityksenä lunastaa kunniansa takaisin.
 |
| Peli yrittää olla elokuvamainen, mutta valitettavasti juoni tai henkilöhahmot eivät anna tähän edellytyksiä. |
Pelin yksinpelin keskipisteenä on vaihteeksi laiton ajokisa ja sellaiseen osallistuva Jackson "Jack" Rourke. Kovan luokan autokuski Jack on ajautunut syystä tai toisesta massiivisiin velkoihin paikalliselle rikollisliigalle, ja henkensä pelastamiseksi hän osallistuu laittomaan Yhdysvaltojen halki ajettavaan autokilpailuun.
Matka San Franciscosta New Yorkiin käy halki kaupunkien, luonnonpuistojen ja toinen toistaan vaihtelevampien maisemien.
Need for Speedit ovat perinteisesti parhaimmillaan juuri pitkillä moottori- ja maantieosuuksilla, ja näin on myös tällä kertaa.
Ikävä kyllä maisemista nauttiminen on tehty toisinaan suhteellisen vaikeaksi. Jokainen pelin etappi on jaettu vaihtelevaan määrään erilaisia osioita, joista jokaisella on vaihteleva tavoite. Välillä pitää ohittaa tietty määrä autoja ennakkoon määrätyn aikarajan puitteissa, välillä taas ajetaan kelloa vastaan tarkastuspisteeltä toiselle. Muitakin pelitiloja on, mutta pääsääntöisesti kyseessä ovat näiden kahden eri tavoitteen varioinnit.
 |
| Muiden kilpailijoiden ja kellon lisäksi Jackin ongelmana ovat gangsterit ja poliisit. |
Need for Speed: The Run on ensimmäinen ei-räiskintäpeli ja ei-DICE-peli, joka käyttää ruotsalaisfirman varsin pätevää Frozenbyte 2 -pelimoottoria. Testikokoonpanolla peli pyöri varsin moitteettomasti ja loihti eteen toinen toistaan kauniimpia maastoja. Ei tosin koko aikaa. Kisailun siirtyessä kaupunkimaisemiin alueet muuttuvat ikävän steriileiksi, ja pienistä nyansseista huolimatta nämä osuudet tuntuvat hengettömältä toistolta.
Toisinaan ajaminen keskeytyy erilaisten reaktiominipelien vuoksi, mutta varsin suurena yllätyksenä niiden ylikäyttämiseltä on vältytty ja yleinen toteutuskin on suhteellisen fiksu. Reaktiotestien avulla on ilmeisesti yritetty tuoda lisää henkeä pelin tarinaan, mutta ikävä kyllä ne kärsivät samasta mielikuvituksettomuudesta kuin peli yleensäkin.
Elokuvan hengessä elokuvan mittainen
Black Box on omien sanojensa mukaan pyrkinyt luomaan peliin elokuvamaisuutta, erityisesti
Michael Bay -hengessä. Toimintaspektaakkelien sarjatehtailijan tyyli ja tehokeinot jakavat mielipiteitä melko vahvasti, ja pelin tapa piristää rallia lumivyöryillä, ennakkoon sijoitetuilla tiesuluilla ja muulla mukavalla varmasti jakaa mielipiteitä.
 |
| Ohitukset, kisojen läpäisyt ja monet muut temput kerryttävät pelaajan kokemusta, joka poikii pelaajalle muun muassa uusia ominaisuuksia. |
Herra Bayn ohjaama pelin traileri on joka tapauksessa pelin tarinaa parhaimmillaan: itse pelin juoni on ohi muutamassa tunnissa luvatun noin kymmenen sijaan, ja 3 000 mailin kisa on ajettuna noin kymmenesosa ilmoitetusta. Kaiken lisäksi tarina ei ole edes kovinkaan mielenkiintoinen. Jackin tai tämän naisapuri Samin kohtalo ei juuri kiinnosta, ja koko rallissa on hieman typerä tunne, kun gangsterit yrittävät jallittaa Samia, vaikka tämän tarkoituksena on ainoastaan kerätä rahat velkojensa hoitoon.
Lyhyenlännän juonitilan lisäksi peli tarjoaa lisäsisältöä erilaisten haastetilojen ja moninpelin muodossa. Lisäksi mukana on
Need for Speed: Hot Pursuitissa esitelty Autolog-tila, joka mahdollistaa tulosten vertailun reaaliajassa kavereiden kanssa. Challenge-tilat taas tarjoavat pääsääntöisesti yksinpelistä tuttuja etappeja vaikeammalla tekoälyllä ja tilanteilla.
 |
| Challenge-pelitilan suurimpana täkynä ovat sen avaamat uudet autot, mutta koska autojen erot ovat minimaalisia, ei motivaatiota niiden hankkimiseen juuri ole. |
Ehkä hieman hassusti pelin arcadehenkisyys on se, mikä sössii pelin kaikista pahiten. Vaikka jokaisella autolla on mukamas vaihteleva hallinnan vaikeus ja eri autotyypit ovat parempia eri osuuksilla, ovat niiden ohjauserot loppujen lopuksi varsin mitättömiä.
Tämä ei vielä itsessään haittaisi, mutta peli suhtautuu esimerkiksi tieltä pois ajautumisiin uskomattomalla armottomuudella. Pientareelle ei tarvitse luisua kovinkaan monta kymmentä senttiä, ennen kuin peli päättää, että olet ajautunut pois tieltä ja heittää sinut takaisin edelliseen tallennuspisteeseen. Tällainen nyrpeäotsainen suhtautuminen sotii melko pahasti pelin arcadehenkisyyttä vastaan, varsinkin kun näitä jatkomahdollisuuksia on rajattu määrä: kolmesta seitsemään, vaikeustason mukaan.
Hyvien alkufiilisten jälkeen
Need For Speed: The Run osoittautui ikävällä tavalla pettymykseksi. Se ei juuri hyödytä paljon mainostettua tarinaansa, ja osaa sen kilpailutiloista on jopa suorastaan rasittava pelata. Kaunis ulkokuori ja sinänsä mukava vauhdin hurma eivät pelasta tilannetta, niistä nauttiminen kun on tiukan uusintapolitiikan vuoksi tehty kovin vaikeaksi.
Tero Lehtiniemi ... on sitä mieltä, että vuoden paras autopeli oli
Saints Row The Third.
