Kuningas Arthur ei vain suostu kuolemaan. Legenda pulpahtaa esiin eri muodoissa, olipa kyseessä sitten perinteikäs tulkinta, kuten
John Boormanin mainio
Excalibur, tai tuoreempi, kuten vuoden 2004
Kuningas Arthur. Eikä kuole Arthur tässäkään pelissä, vaikka joutuukin maagisen terrori-iskun kohteeksi.
Roolipelissäkö juoni?
Arthur II jatkaa siitä, mihin ykkönen jäi. Kun valtakunnassa vihdoin on kaikki hyvin, Graalin malja räjäytetään. Arthur haavoittuu ja pakenee Bedeveren metsään, missä hänen haavansa ei suostu paranemaan. Ja kuninkaan kärsiessä myös hänen maansa kärsii, varsinkin kun Graalin poissa pitelemät fomorianit alkavat tunkea portaaleista ja riivata ihmisiä. Sankarin rooliin asettuu Arthurin poika William. Isälle pitäisi löytää parannus, fomorianit torjua ja vallata vähän maailmaa.
 |
| Aloitteleva sankari ritariensa seurassa. Myös yksiköiden näyttävyyteen on panostettu. |
On aivan selvää, että tämän pelin suurin ansio on sen perustuminen historiallisiin taruihin eikä jälleen uuteen pseudo-tolkiaaniseen fantasiamaailmaan. Tekijät ottavat toki suuria vapauksia tarinan suhteen, mutta tuntevat selvästi lähdemateriaalinsa sekä myytit että historian. Tuloksena on tietyllä tavalla aidolta tuntuva maailma, vähän samaan tapaan kuin legendaarisessa
King of Dragon Passissa. Kyllä huvitti, kun ensimmäisessä tehtävässä piti mennä pelastamaan naapurikuningas metsärosvoilta, jotka väijyivät Sherwoodin metsässä.
Ei TW vaan HOMM
Peliä katsoessa tulee hetkessä mieleen
Total War -sarja. Ensin on strateginen kartta, jolla liikutellaan armeijoita provinsseista toiseen sekä tutkitaan ja rakennellaan asioita. Kun armeijat kohtaavat, siirrytään taktiseen taisteluun. Tämä ajatus on kuitenkin hieman harhaanjohtava.
Arthur II on ensisijaisesti putkessa etenevä roolipeli
Heroes of Might and Magicin tyyliin. Williamin alaisuuteen kootaan mahdollisimman iso rymistelyarmeija, jolla sitten edetään juonitehtävästä toiseen.
 |
| Taistelukenttä Keski-Englannissa. Ainakin maastoissa on vaihtelua. |
Roolipeleille tyypillisesti kaikkea voi kehittää, ja tässä tapauksessa Neocore on päätellyt, että enemmän on parempaa. Sankareitaan voi kehittää, armeijan yksiköitä voi kehittää, vallattuja alueita voi parannella, jotkin taikaesineet paranevat kokemuksen myötä ja loput voi takoa uudelleen parempien esineiden toivossa. Ongelma onkin, että suurimmalla osalla tätä kaikkea on aika vähän väliä.
Esimerkiksi kokeneet armeijan yksiköt saavat muutaman prosentin parannuksia taitoihinsa, mutta tarinan käännekohdissa kaikki yksiköt päivittyvät automaattisesti kaksi kertaa tehokkaammiksi. Tappioistakaan ei tarvitse suuremmin välittää, koska armeijansa saa hetkessä täydennettyä. Helpoimmilla vaikeustasoilla omat joukot ovat niin ylivoimaisia, että tulee tuntu, että armeijataistelut on tarkoitettu näyttäviksi joukkokohtauksiksi eikä taktisiksi haasteiksi.
Englannin vuorilla
Näyttäviä taistelut kyllä ovat. Kartat ovat vuoristoisia ja sisältävät erilaisia patsaita ja muita maamerkkejä. Tämän vastapainoksi kameran navigoiminen tuppaa olemaan hankalaa ja yksiköt hukkuvat maastoon.
Pienellä harjoittelulla taisteluita oppii kyllä hallitsemaan hyvin, vaikka komentomahdollisuudet ovat rajalliset. Tässä kohdassa Neocore olisi voinut käydä ammentamassa
Total Warista enemmänkin.
 |
| Kaikki hahmonkehitys ja muu rakentelu tapahtuu talvisin. Muutoin vain liikutaan ja taistellaan. |
Arthurin taisteluiden erikoisuus ovat vallattavat maamerkit, jotka suovat erilaisia bonuksia hallitsevalle puolelle. Yleensä ne koskevat magiaa, jolla onkin taistelussa merkittävä osuus. Sankarit vahvistavat joukkojaan tai viskovat loitsuja vihollisten niskaan. Kummallakin puolella on kilpi, joka pitää kuluttaa maagisilla hyökkäyksillä pois, ennen kuin tulipallo alkaa purra. Tämä tosin johtaa pelkkään kilpajuoksuun oman kilven vahvistamisen ja vihollisen kuluttamisen välillä, jolloin loitsujen taktinen käyttö jää toisarvoiseksi.
Toivottavasti tykkäät tekstistä
Taisteluiden vastapainoksi suurin osa tarinasta etenee täysin tekstipohjaisten tehtävien muodossa. Tässä osassa Neocore pistääkin parastaan. Välistä vastassa on pienimuotoinen salapoliisitehtävä, välistä pitää harkita, meneekö selvään ansaan. Kaikki teksti on tyylikkäästi kirjoitettua ja tuntuu ajanmukaiselta. Myös pelaajalle tarjotut valinnat ovat järkevän oloisia.
 |
| Williamin tarina kerrotaan tyylin mukaisesti kirjan lukuina. Alussa jahdataan salaperäistä parantajaa. |
Pelaajan valinnat vaikuttavat myös hänen hallintotapaansa. Oikeamielisyyden ja tyrannian väliltä valitsemisen lisäksi pelaaja voi päättää, kannattaako vanhaa uskontoa vai uusmallista kristinuskoa. Kuhunkin suuntaan eteneminen avaa uusia vaihtoehtoja, kuten yksiköitä ja erityistaitoja.
Kaikki tekstit on myös puhuttu. Tämä ei ole samaa kuin ääninäyttely, vaikka kertoja yrittääkin vetää erilaisia falsetteja ja aksentteja. Koska tekstiä on muutenkin paljon, alkaa kertojanääni nyppiä aika pian. Tämä on sääli, sillä muutoin äänimaailma on kohtalainen.
Parantamisen varaa
Peliä ei julkaistu aivan vakaana, ja vielä nytkin se onnistui kaatumaan pariin kertaan. Pitkät latausajat ja huono käyttöliittymäsuunnittelu ovat pienempiä vaivoja. Kaiken kaikkiaan
Arthurista jää hieman ristiriitainen tunne. Ensimmäisen parin tunnin jälkeen sen oli valmis heittämään nurkkaan, mutta sitten alkoi vahvistua hinku nähdä, mitä kaikkea tarina vielä sisältääkään.
On selvää, että
Arthur II on suunnattu melko rajatulle pelaajajoukolle. Jos arvostelun alun nimet saivat innostuksen värinöitä aikaan, olet melko varmasti kohderyhmää. Muut todennäköisesti ihmettelevät, mikseivät saman tien pelaa
Total Waria, joka hoitaa strategiaosuutensa paremmin.
Panu "Ego" Alku …tykkää kyllä tekstistä. Kohtuudella.
