Muutama vuosi sitten kauppojen hyllyille pölähtäneessä Soldier of Fortunessa oikeastikin olemassa oleva ylipatrioottinen palkkasoturi, entinen laskuvarjojääkäri, vihreä baretti, ase-ekspertti ja sotakonsultti John Mullins kamppaili puolifiktiivisissä merkeissä ilkeitä terroristeja vastaan. Meno ei ollut pelitiimin lupauksista huolimatta realistista nähnytkään, vaan eteen tupsahti varsinkin pelin ponnetonta loppua lähestyttäessä jos jonkinlaista salama-asetta ja muuta hömppäskifiä. Perus-FPS:ksi lässähtämistä avitti vielä olematon ja kaikin puolin väsynyt juoni, sekä pahasti pätkivä tekoäly. Tämä ei kuitenkaan haitannut pelin menestystä, sillä sen varsinaisena koukkuna oli äärimmilleen jalostettu väkivaltaisuus, joka siihen maailmanaikaan kieltämättä vakuutti. Monipuolisesti motion capturoidut ja lukuisiin eri osumakohtiin reagoivat viholliset ruiskivat ämpäritolkulla verta ynnä sisäelimiä ympäri maisemia, menettivät raajoja, sekä hajosivat tietenkin räjähdyksissä kilon jauhelihakimpaleiksi. Paljon muuta ihmeellistä SOF ei sitten tarjonnutkaan. Hyvin toiminutta moninpeliä sentään jaksoi hetken hakata hyvässä kaveriporukassa.
Muutakin kuin punaisia pikseleitä
 |
| Niskalaukaus näyttää tässä pelissä juuri siltä itseltään. |
Nyt Raven Softwaren onnensoturi on saanut vihdoin jatkoa, eikä uuden version perusidea ole pahemmin miksikään muuttunut. Peliä markkinoidaan edeltäjänsä tavoin vihollisien osumakohtien hirmuisella määrällä, erilaisilla kuolinanimaatioilla ja sillä, kuinka hienosti paha terroristi voi menettää esimerkiksi osan päälakeaan haulikon osumasta. Entistäkin tarkempaan osumakohtatarkistukseen pystyvä GHOUL2-järjestelmä tarjoaakin sen luokan keinoväkivaltaa, että heikompiluontoiset pelaajat alkavat varmasti voida pahoin. Gorea voi toki säätää lievemmäksi jos sikseen tulee. Kaikesta turhasta alleviivaavuudesta huolimatta lopputulos on jälleen erittäin tehokas, eikä kenellekään jää varmasti epäselväksi käytössä olevien aseiden pelottavan tappava voima. Onneksi Soldier of Fortune 2 tarjoaa pelaajalle jotain muutakin uutta kuin vain maukkaasti osumiin reagoivat viholliset ja kasakaupalla punaisia pikseleitä.
Juoni on pykälän edeltäjäänsä todellisempi ja monisyisempi, mutta tarjoaa pääpiirteittäin vain sitä samaa terroristisoopaa kuin ennenkin. Tällä kertaa keitokseen on kuitenkin jaksettu vatkata myös hieman salaliittoa, biologista sodankäyntiä, selkäänpuukotusta, ennalta-arvattavia juonenkäänteitä sekä muita jännyyksiä. Nukuttavaa dialogia ja hidastempoisia välidemoja (joita kaikkia ei tietenkään voi skipata) lukuun ottamatta juoni on täysin sivuseikka ja tekosyy ympäri maailmaa sijaitseviin eksoottisiin paikkoihin matkustamiselle ja siellä suoritettavalle järjettömälle hurmeen vuodatukselle.
Tavoitteena todenmukaisuus
 |
| Käsittämätöntä teurastamista. |
Tyhjänpäiväistä juonta lukuunottamatta Raven on kuitenkin harpannut selkeästi askeleen parempaan suuntaan. Kokonaistunnelma on huomattavasti ykkösosaa totisempi ja vähemmän b-toimintaelokuvamainen. Maukas sekä komealta näyttävä ja kuulostava asevalikoima pitää sisällään realistisia instrumentteja aina puukosta Uziin, AK-47:sta sinkoon ja haulikosta kiikarikivääriin. Neljäntoista kuularuiskun lisäksi pelissä on myös runsaasti erilaisia kranaatteja, joita ei kuitenkaan tule pahemmin käytettyä niiden alitehoisuuden ja hankalan käytettävyyden vuoksi. Aseiden tehot on muutenkin säädetty hieman ykkösosaa maltillisemmiksi, eikä yhdellä käsiaseen osumalla enää katkaista vihollisen jalkaa reiden kohdalta.
Epätasaisia kenttiä ja tuskaisaa hiipimistä
Ikäloppu Quake 2:n pelimoottori on saanut väistyä jo hieman vanhahtavan, mutta reippaasti modernimmaksi paikatun Quake III Arenan koodin tieltä. Tarjolla onkin ihan mukiinmeneviä maisemia, kivoja efektejä ja muutenkin nätin yksityiskohtaista grafiikkaa. Kenttien ulkoasu on omituisen vaihtelevaa: Pelin aluksi koluttavat Prahan kadut, sitä seuraava autokaahailukenttä ja juna-asema ovat suorastaan rumia. Tyhjän yksityiskohdattomat, kolkon kulmikkaat ja rusehtavan harmaat laatikkonäkymät voisivat hyvin olla ensimmäisestä SOF:sta. Varsinkin käsittämättömän ruma alkudemo tönkköine animaatioineen pisti ihmettelemään, onko tässä oikea peli lainkaan käynnissä. Graafinen ilme kuitenkin paranee huomattavasti pelin edetessä, ja kolumbian tiheisiin viidakoihin päästessä oli jo arvostelijaltakin purkka pudota. Runsaan rehevä aluskasvillisuus ja puusto, tehokkaasti käytetty sumuefekti sekä oiva teksturointi luovat todella vakuuttavia ulkomaisemia. Tiukan lineaaristen kenttien etenemisreitti on Quake 3:n pelimoottorin puutteiden vuoksi rajattu, mutta lopputulos on silti reilusti plussan puolella.
 |
| Hiippailutehtävät syövät miestä. |
Moniin kenttiin on saatu pientä eloa skriptatuilla kohtauksilla ja runsaalla rikottavan tavaran määrällä. Sinne tänne räiskiessä irtaimisto kärsii, kipinät sinkoilevat, paperisilppua ja muuta ryönää lentelee ympäriinsä, kaasupullot räjähtelevät, roskikset kaatuvat ja seinät täyttyvät rei'istä. Erityismaininnan saa vielä kaikkien aikojen hienoin lasinhajoamisefekti.
Suoraviivaisen toiminnallisten kenttien taso pysyy tasaisen korkealla kautta linjan, vaikka pariin otteeseen meno hyytyykin ärsyttävien, liian vaikeiden ja pelin teemasta täysin irtonaisten hiippailutehtävien vuoksi. Näissä muutamissa kentissä pelaajan tulee edetä täysin ääneti, tappaa viholliset puukolla ja raahata ruumiitkin piiloon. Jos yksikin vartija tai turvakamera havaitsee pelaajan, soivat sireenit välittömästi ilman, että vihollisten tarvitsisi erikseen suorittaa hälytystä ryntäämällä esimerkiksi painamaan jotain nappia. Samalla sekunnilla pelaajalle näkymättömissä oleville kentän alueille alkaa teleporttailla vihollisia kuin tyhjästä. Hälytyksen alettua vihollisia syntyy ilmeisesti loputtomasti, joten tällaisten tehtävien läpäiseminen Rambona juosten on lähes mahdotonta. Onneksi hiippailukenttiä on vain muutama ja ne ovat melko lyhyitä.
Kauniita ihmisiä on kiva katsoa
 |
| Ruumiit asettuvat maaston mukaisesti. |
Vaikka kentät sinänsä ovatkin ihan mukavaa katseltavaa, on pelin ulkoasussa kuitenkin selvästi panostettu eniten ihmishahmoihin. Hämmentävän aidoilta näyttävät naamat heräävät vivahteikkaan ja monipuolisen kasvoanimoinnin avulla henkiin ja polygoniäijät tuntuvat jälleen hieman enemmän oikeilta ihmisiltä. Etenkin silmät ovat jotenkin karmivan todellisen näköisiä. Vihollisten liikkeet ovat myös upeaa katsottavaa. Kaiken kattavista ja yliliioitelluista kuolinanimaatioista nyt ei tarvitse enää edes puhua, mutta myös kaikki muu, ehkä jotenkin tönkköä kävelyä lukuun ottamatta, on viimeisen päälle hyvin toteutettu. Äijät hyppivät esteiden yli, kyyristelevät laatikoiden takana ja kurkkivat ovelasti kulmien ympäri. Osuman saadessaan nilkutetaan pakoon tai vinkataan kaveria apuun. Kuoleman kangistamat ruhot myös pyrkivät asettelemaan raajojaan ympäröivän maaston mukaisesti. Mistään Hitmanin kaltaisesta räsynukketeknologiasta ei sentään ole kyse, mutta lopputulos on silti ihan siedettävä. Kokonaisuutena monitorilla juoksentelevien vihollisten äkseeraus on ennennäkemättömän elävää, vaihtelevaa ja todentuntuista.
Kieron nokkela vastus
 |
| Joissain kentissä täytyy varoa tappamasta sivullisia. |
Kun eläväisen ja luonnollisen näköisiin hahmografiikoihin sekä monipuoliseen ja lähes virheettömään animaatioon lisätään vielä harvinaislaatuisen nokkela tekoäly, tuntuu vastus paikoitellen hämäävän inhimilliseltä. Muutamissa kohdissa suorastaan yli-inhimillisen näkökyvyn ja osumatarkkuuden omaavat vihulaiset alkoivat tosin ottaa hieman päähänkin. Vastassa olevat terroristit osaavat piiloutua tulelta, syöksyä nopeaan hyökkäykseen, kiertää pelaajan taakse, heitellä kranaatteja ja paeta tarpeen vaatiessa. Ne todella haluavat säilyä taistelusta hengissä eivätkä ainakaan ihan päättömästi juosta paukahda tapattamaan itseään Mullinsin suoraan tulitukseen. Jos pelaaja esimerkiksi jää tyypilliseen tapaan johonkin huoneeseen kyttäämään helppoja päänahkoja ovesta rauhallisesti sisään käyskentelevistä pahiksista, saa varautua vähintään flashbangiin tai savupommiin ennen vihollisten yhteisrynnäkköä. Tämä peli ei todellakaan ole helppo. Keskimmäisellä vaikeustasollakin tuli älykkäältä vastukselta välillä niin paljon takkiin, että eteneminen tuntui lähes mahdottomalta. Varsinkin kun talletuksien kenttäkohtainen määrä on rajattu, eikä jokaisen tapetun teron jälkeen enää vetäistäkään pikatallennusta.
Yksinpelin tuolla puolen
 |
| Kolumbian viidakot ovat niitä näyttävimpiä kenttiä. |
Kun SOF2:n yksinpeli on hakattu muutaman illan jälkeen läpi, voi pelaaja siirtyä erillisten satunnaistehtävien pariin. Muutamien parametrien (vuorokaudenaika, sijainti, tavoite, aikaraja) säätämisen ja satunnaislukusiemenen antamisen vaivalla saa käytännössä loputtomasti uusia ja erilaisia tehtäviä hakattavakseen. Muutaman hetken pelailun jälkeen satunnaislevelit alkavat kuitenkin toistaa itseään. Jotain tällaista olen kuitenkin aina halunnut toimintapeleihin ja esimerkiksi Max Payne olisi suorastaan vaatinut tämänkaltaista järjestelmää. Loistava idea, jota kannattaisi jatkossa jalostaa vielä monipuolisemmaksi!
Moninpelisaralla perinteisen deathmatchin lisäksi lyijyä voi kylvää niin tavallisessa tiimipelissä, lipunryöstössä, pysyvien kuolemien eliminationissa sekä tehtäväpohjaisessa infiltrationissa. Valitettavasti ensimmäisen SOF:n loistava realistic-pelimoodi, jossa pystyi kantamaan vain yhden ison aseen kerrallaan ja hengästymismittari sekä jalkaosumat rajoittivat juoksunopeutta, ei ole mahtunut Double Helixin valikoimaan. Pettymyksiä tuottivat myös bottien uupuminen sekä satunnaiskenttien heikko soveltuvuus moninpeliin. Muutenkin laihahko ja väritön kenttävalikoima käy nopeasti tylsäksi. Toivottavasti innokkaat fanit kasaavat nopeasti mielenkiintoisia modifikaatioita ja kenttiä piristämään SOF2:n kimppataisteluita.
Soldier of Fortune2: Double Helixissä on omat vikansa ja puutteensa, mutta ne eivät hämärrä sitä tosiasiaa, että kyseessä on viihdyttävä pakkaus ja ehdoton pakko-ostos kaikille räiskintäpelien ystäville, kunhan ikää löytyy ne vaadittavat 18 vuotta ja kanttia katsella koko pelihistorian ehdottomasti päällekäyvintä väkivaltaa lähietäisyydeltä.
Teppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
Soldier of Fortune II: Double Helix -demo
