On aika kummallista jos joku vielä tänäkin päivänä jaksaa kuolata Lara Croftin ja hänen turkoosiin bodyyn tungettujen ilmapallotissiensä perään. Ei pelkästään siksi, että NOLF:in punatukkainen Cate Archer on paljon vetävämmän näköinen piukassa nahkarotsissaan, vaan myös sen takia, että hän on jotain paljon parempaa kuin tomuisia pyramideja tonkiva ja aktivistejakin enemmän turkiseläimiä tappava naispuolinen wannabe Indiana Jones. Hän on brittiläinen supervakooja suoraan villiltä 60-luvulta.
Ensimmäisen NOLF:in tapaan kyseessä on kokijan vinkkelistä kuvattu agenttihenkinen toimintapeli jota on maustettu kelpo annoksella omituista huumoria. Hassuttelut on kuitenkin jaksotettu siten, että itse pelitoimitus on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tosissaan otettavan haastavaa puurtamista. Naurut tulevat sitten lähinnä välianimaatioissa, kentältä löytyvien lappujen teksteistä ja vartijoiden keskenäisestä läpänheitosta. Suoraviivainen räiskintä on saanut ensimmäisen NOLF:in jälkeen antaa tilaa aihetyyliuskollisemmalle varjoissa kuikuilulle sekä erilaisten vakoojavimpaimien, kuten leppäkerttukuuntelulaitteen, huulipunakameran, hiuskiinnehitsipillin, kynsiviilatiirikan tai meikkipeilikoodimurtajan käytölle.
Kehityskelpoinen sankari
 |
| NOLF2 on täynnä mitä uskomattomimpia henkilöhahmoja. |
Hieman syvällisempää pelirakennetta on pyritty tukemaan kevyesti roolipelimäisellä järjestelmällä, jossa pelaaja saa sijoittaa pelisuorituksista ansaitsemiaan pisteitä hiipimiseen, osumatarkkuuteen, kestävyyteen, tutkimiseen tai muihin haluamiinsa ominaisuuksiin siten, että sankarittaresta viilautuu pikkuhiljaa juuri pelaajan omaan pelityyliin sopiva hahmo. Ruumiiden kantaminen ja pimeisiin paikkoihin piiloutuminen tuovat myös hieman enemmän taktista meininkiä peliin. Muutamat kentät ovat puhtaasti ongelmanratkaisu-, hiipimis- tai tutkimispainotteisia, mutta lähes kaikki pelialueet voi läpäistä myös suoraviivaisella ramboilulla jos mieli tekee.
Bondin jalanjäljissä
 |
| Mielenkiintoisia vakoojavehkeitä löytyy joka lähtöön. Hellyyttävä kuuntelulaite kerää pointsit kotiin. |
Perinteisiä Bond-kliseitä vilisevä tarina kuljettaa pelaajaa maailmanvalloitusta halajavan yltiöpahan H.A.R.M.-järjestön perässä, estämässä tämän suunnittelemaa mystistä projekti Omegaa toteutumasta. Tapahtumapaikat vaihtelevat naispuolisten ninjojen asuttamasta japanilaiskylästä jäätävän Siperian kautta pyörremyrskyn kourissa olevaan Ohiolaiseen asuntovaunuparkkiin, Intian basaareille, vedenalaiseen tutkimuskeskukseen, laavavirtojen keskellä sijaitsevaan salaiseen tukikohtaan ja muutamaan muuhun kaikista tämän alan leffoista tutuiksi tulleisiin kohteisiin. Hieman tyhjänpäiväinen ja ennalta-arvattava juoni kulkee vauhdikkaasti tehtävien lomassa, mutta aniharvoin pelaaja tuntee itse tekevänsä jotain konkreettista ja käsinkosketeltavaa avittaakseen tapahtumien kulkua.
Siperiassa sankaritarta esimerkiksi juoksutetaan typerän mitättömältä tuntuvan paperiliuskan löytämisen takia tuntikausien pelaamista vaativan viholliskompleksin läpi vain, jotta saisi vielä paeta samasta paikasta takaisin kaikkien juuri suoritettujen kenttien läpi. Varsinkin pelin ensimmäinen puolisko etenee tuskastuttavan hidastemposesti ja yllätyksettömän tylsästi.
 |
| Kenttiä kierrätetään surutta. Intian basaarikujat ovat pahiten uusiokäytössä. |
Tarina lisää toki kierroksia edetessään ja mahtuupa mukaan muutama suorastaan nerokaskin kohtaus pyörremyrskyineen kaikkineen. Uniikkeja tapahtumapaikkoja on kuitenkin kiusallisen vähän ja monet kentät kierrätetään useampaan otteeseen eri tavoitteilla pelikokemuksen pitkittämiseksi. Esimerkiksi Intian basaarit juostaan läpi vähän liiankin moneen otteeseen, sillä samoilla ahtailla kaduilla suoritettaan muistaakseni ainakin viisi tehtävää. Ensin vältellään poliiseja ja etsitään H.A.R.M.-järjestön paikallista haarakonttoria, sitten yritetään saada tietoon sisäänpääsyyn tarvittava salasana ja hetkeä myöhemmin täytyy kipittää pitkin samaisia katuja ja repiä valheellisia etsintäkuulutusilmoituksia pois lyhtypylväistä. Parin tehtävän päästä sama kenttä toimii kulissina ankaralle polkupyörällä takaa-ajokohtaukselle ja kaiken huipuksi samaan Intian kenttään palataan vielä kertaalleen pelin myöhemmässä vaiheessa estämään projekti Omegan tuhoja.
Älliä
Thiefien kaltaiseen hiipparointiin nojautuva pelityyli asettaa tietysti tekoälyn vaatimukset reilusti tavanomaista FPS:ää korkeammalle. Tässä on onneksi onnistuttu hyvin, ja vihollisten näpsäkkä tekoäly nousee ehdottomasti yhdeksi pelin parhaista puolista. Vartijat eivät läheskään aina vain seisoskele paikoillaan odottamassa pelaajan sniperointia, vaan hoitelevat rauhassa omia bisneksiään muusta maailmanmenosta sen kummemmin huolehtimatta. On hauska seurailla kulman takaa kun H.A.R.M:in sotilaat käyvät kuseksimassa pusikoihin, painuvat yöpuulle, polttelevat röökiä ja juoruilevat kavereidensa kanssa mitä ratkiriemukkaimmista aiheista.
 |
| Pyörremyrskyn kourissa oleva asuntovaunuparkki on yksi pelin unohtumattomimmista kohtauksista. |
Vartijat reagoivat hienosti kuullessaan lähistöltä outoja ääniä, löytäessään ruumiin tai havaitessaan vaikka lumessa näkyviä epäilyttäviä jalanjälkiä. Hälytyksen soidessa ne haravoivat tehokkaasti lähialueet ja sytyttelevät valoja pimeisiin huoneisiin nähdäkseen paremmin. Hälytyksissä piilee kuitenkin pelin yksi ärsyttävimmistä puolista. Kun käry käy, alkaa pelialueille syntyä jatkuvasti tyhjästä uusia vihollisia, eikä sen jälkeen kentältä löydy enää ainoatakaan rauhallista nurkkaa. Tämän tarkoituksena on tietenkin tehdä hiippailusta ja näkymättömissä etenemisestä suoraviivaista ammuskelua kannattavampi pelityyli, mutta silti vaikeustasoa olisi voinut kiristää mieluummin vaikka tarkemmin ampuvilla ja kestävämmillä vihulaisilla.
Myös taistelussa keinoäly juoksuttaa vihollisia asiallisesti. Osa ryntää mahdollisesti suoraan kohti, mutta samalla muut saattavat ovelasti kiertää pelaajan selustaan. Vartijat osaavat heittäytyä maihin, hakeutua suojaan tai ainakin heittää tehottoman, mutta hyvältä näyttävän sivuttaiskuperkeikan.
Jupiter pelastaa päivän
 |
| Kuvat eivät tee oikeutta uuden Jupiter-pelimoottorin loihtimalle vesiefektille. |
Hieman kalmaisenpuoleinen LithTechin pelimoottori on ollut jo pidemmän aikaa minulle lähinnä kirosana ja varma merkki huonolta näyttävästä pelistä. Onhan kyseisellä teknologialla tehty toki useampiakin hyviä pelejä, mutta graafinen puoli on aina jäänyt kauas siitä kirkkaimmasta kärjestä. NOLF2 käyttää LithTechin uutta Jupiter-pelimoottoria ja ulkoasu onkin muuttunut kertaheitolla yhdeksi markkinoiden komeimmista. Tarkoilla tekstureilla kuorrutetut maisemat ovat huippukorkeiden polygonimäärien ansiosta parhaimmillaan uskomattoman rikkaita ja yksityiskohtaisia. Varsinkin Intian kapeisiin ja näköalueiltaan rajattuihin katuihin on saatu pumpattua käsittämättömät määrät yksityiskohtia. Kaiken kukkuraksi peli pyörii pientä swäppäämistä lukuunottamatta kuin unelma kovillakin tarkkuuksilla vaikka kaikki herkut vääntäisi täysille.
Silmänruokaosaston efekteistä jäi päällimmäisenä mieleen uskomattoman aidon näköinen vesielementti ja tuulessa nätisti huojuva runsas aluskasvillisuus. NOLF2:n enimmäkseen ensimmäisestä osasta tuttu, omaperäinen, huvittava ja monipuolinen henkilökaarti on mallinnettu konetehoja säästelemättä. Hauskan karrikoidut hahmot on herätetty henkiin tarkalla kasvoanimaatiolla, huulisynkronoinnilla, eläväisellä animaatiolla ja skarpilla teksturoinnilla. Kuten jo arvostelun alussa mainitsin, varsinkin pelin sankaritar on mallinnettu todella maukkaasti. Siksi onkin sääli, ettei pelistä löydy lainkaan 3rd person -kameraa. Nyt neiti etsivää saa ihailla ainoastaan lyhyissä välivideoissa.
Hyvä muttei täydellinen
Kokonaisuutena No One Lives Forever 2: A Spy in H.A.R.M.'s Way on viihdyttävää ja hieman ajattelua vaativaa kevyesti humoristista perusräiskintää. Vakoojameininkiä ei loppujen lopuksi mitenkään hirvittävästi painoteta ja vaikka pelimekaniikkaa onkin monipuolistettu ensimmäisestä NOLF:ista, jää jatko-osan tarjonta ihmeen ohuen tuntuiseksi ja osin edeltäjäänsä heikommaksi. Kenttäsuunnittelu ja tarina ontuvat paikoin pahasti ja vaikka grafiikka onkin viimeisintä huutoa, jää tunnelma silti jotenkin hengettömän kolkoksi. Huumoriakin olisi saanut olla reilusti enemmän, sillä välillä meno äityy hieman turhankin vakavahenkiseksi.
Myös kenttiä on hieman vähänlaisesti ja koko hupi saattaa olla ohi jo muutaman päivän pelaamisella. Moninpeli sentään löytyy, mutta valitettavasti vain yhteistyönä tietokonetta vastaan. NOLF2:n erikoisten vimpaimien (banaani, ilokaasukranaatti, karhunrauta) värittämällä asevalikoimalla pelattu deathmatch olisi ollut varmasti todella hauskaa vaihtelua perinteiseen singoilla käytävään välienselvittelyyn, mutta kun ei, niin ei. Täytyy vain toivoa, että joku ystävällinen henkilö osaa ja jaksaa tehdä deathmatcin mahdollistavan modin NOLF2:een.
No One Lives Forever 2 -demoTeppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
