Conflict -sarja on ollut vuosien varrella varsinainen sleeper-hittituote. Pelisarja on laadukkuudestaan huolimatta onnistunut välttämään klassikko-leiman, ja myönnän itsekin, etten ole sarjan aiempiin osiin ennen törmännytkään. Tälläkin kertaa pelissä ohjastellaan koulutettua iskuryhmää, joka romuttaa parhaansa mukaan pahojen vihollisten ilkeitä suunnitelmia. Tyylillisesti peli vaikuttaa monin paikoin astetta tunnetumpien pelien, Ghost Reconin ja Rainbow Sixin yhdistelmältä. Kyseessä ei siis ole mikään eilisen teeren arcaderäiskintä, vaan taistelutantereella etenemisen on syytä olla astetta hillitympää ja harkitumpaa. Ryntäilemällä henki kirpoaa hyvin äkkiä koko tiimiltä.
Viksut vihulaiset
 |
| 1337 H4X0R. Huomaa blue screen of death. |
Pelaajan tehtävänä on siis ohjastaa neljää sotilasta. Kutakin pelaaja voi ohjastaa henkilökohtaisesti, ja lisäksi soltuille voi nakella komentoja hieman kankean käskytysjärjestelmän välityksellä. Ohjastamatta oman onnensa nojaan jätetyt soltut osaavat pitää itsestään hyvää huolta. Useimmiten henki lähteekin yksinomaan pelaajan käsittelyssä, ei niinkään typerästä tekoälystä johtuen. Global Stormin tekoälykköviholliset ovat nekin pirullisen fiksuja. Tulitaisteluissa ne osaavat hakeutua ja pysytellä sopivasti suojassa, silloin tällöin kuitenkin kivuliaan tarkkoja sarjoja päästellen. Tarkka-ampujat ovatkin pelaajan pahimpia vihollisia - niitä kun ei aina tahdo löytää omaan tähtäimeensä niin millään. Raskaamman kaluston älystä ei voi sanoa ihan samaa. Ne kun tuntuvat välillä liikkuvan varsin tarkkaan skriptattuja kiskoja pitkin, mikä toisaalta joissain tilanteissa saattaa toimiakin. Vihollinen on sen verran vaarallinen, että pelaajan on jatkuvasti mietittävä strategiansa tarkkaan ennen kuin hakkaa päälle.
Pelin kenttäsuunnittelu on sopivan avoin erilaisille toimintastrategioille. Onkin annettava kunniamaininta pelintekijöille siitä, että pelaajan kykyä tehdä päätöksiä ei aliarvioida. Kentät ovat muutenkin sopivan avoimia ja niin sanottua turhaa tilaakin löytyy. Tämä on omiaan lisäämään tilanteen aitoutta ja pelin tunnelmaa. Monesti kenttiin on piilotettu myös arkaluontoista vakoilumateriaalia jonka keräämisestä pelaajaa tietenkin kiitellään paremmilla pisteillä. Kunkin läpipäästyn tehtävän lopuksi pelaajan iskuryhmä saa ansionsa mukaan pisteitä. Enemmän vihollisia listinyt saa luonnollisesti enemmän scorea. Tällainen roolipelimäinen lähestymistapa on niin ikään omiaa lisäämään pelaajan kiintymystä ohjastettaviinsa. Ketäpä ei harmittaisi, jos monta tehtävää palvellut alainen kuolee pelaajan tyhmän mokan johdosta. Pelin voi onneksi tallentaa melkeinpä milloin vain, joten sikäli ikävän kuoleman sattuessa tilanteesta voi yrittää selviytyä paremmin uudelleen.
Silmien välliin
 |
| Bang bang - I shot you down. |
Aseista pelaajalle ei luulisi tulevan puutetta, sillä erilaisia tappovälineitä on tarjolla jatkuvasti kosolti. Käytännössä pelaaja joutuu tulemaan toimeen pelkällä puukolla vain noin yhden vastustajan verran aivan pelin alussa, paetessaan sotavankilasta. Pelin realistisehko ote säilyy aseidenkin osalta, jotka lienevät perushuttua kaikille sotapelien ystäville. Mukana on sopiva liuta erilaisia kranaatteja, konetuliaseita ja tarkkuuskivääreitä. Raskaampaakin aseistusta pelaajan käsittelyyn tarjotaan aika ajoin. Mukana on myös erilaisia ajoneuvoja, joiden fysiikkamallinnuksessa voisi olla aika paljonkin parantamisen varaa, jos oikein pilkkua lähdettäisiin viilaamaan. Toisaalta kulkupelit ovat enimmäkseen sivuosassa, ne ovat olemassa vain helpottaakseen koko ryhmän kuljettamista hieman jalkapatikkaa ripeämmin.
Yksi pelin pienistä miinuksista on räsynukkeanimaation puuttuminen. Viholliset eivät reagoi oikein mitenkään osuneisiin laukauksiin ennen kuin lopulta tuupertumalla hengettömänä maahan. Tämä hieman nakertaa tunnelmaa, kun ei oikein aina tiedä osuuko kuti vaiko ei. Liioittelu on toki aina pahasta, mutta itse olisin kaivannut edes pientä tuskanparahdusta, kropan nytkähdystä tai mitä tahansa palautetta osuman sattuessa kohdalle. Hahmoanimointi on muilta osin varsin soljuvaa ja sopivan aidon näköistä. Kamera seuraa pelaajaa pääasiassa kolmannen persoonan näkövinkkelistä, eli hahmon takaapäin katsottuna. Ammuttaessa näkymän voi ja kannattaakin siirtää tarkkuuden nimissä pelaajan silmiin ja aseen tähtäimeen. Tattiohjaimella tähtäileminen onkin sitten oma taiteenlajinsa. Konsoliohjain kädessä syntyneelle moinen on tuskin homma eikä mikään, mutta PC-pelaajalla riittää totuttelemista. Sen kummempaa automaattitähtäystä en ollut pelistä havaitsevinani.
Sotaisaa sotaa
 |
| Toisenlaista lintujen bongausta. |
Conflict: Global Storm tarjoilee Playstation 2:n mittakaavassa todella tarkkoja tekstuureja ja muutenkin mielestäni alustan huomioon ottaen todella näyttävää grafiikkaa. Voitaneen laskea ehdottomaksi plussaksi, jos pleikkaripeli voisi ihan hyvin mennä keskiverrosta PC-pelistä. Ruudunpäivitys on enimmäkseen varsin sulavaa, joskin välillä lievästä nykimisestäkin joutuu kärsimään - ei kuitenkaan häiritsevässä määrin. Sodan äänet jyrisevät niin ikään hillityn mahtipontisesti ja vihollisten huudot kuulostavat pelottavan autenttisilta, joskin paikoitellen hieman turhankin kiihkomielisiltä.
Conflict-pelisarjassa on aiemminkin ollut mukana verkkopelimahdollisuus, mutta tällä kertaa maksimissaan neljän kaverin kanssa voi myös tahkota läpi juonivetoista kampanjamoodia. Kyseinen hupi onkin varsin viihdyttävää toimintaa, ja varsin suositeltavaa, mikäli peliä vain kaveripiiristä löytyy. Neljän pelaajan kesken voi peliä pelata myös saman konsolin ääressä jaetulla ruudulla. Tässä moodissa onkin syytä olla riittävän iso näyttö: 14-tuumainen pikkutelkkari saattaa olla lievästi sanottuna melko tuskainen peliväline moisessa touhussa.
Epäsuoraa toimintaa
 |
| Yölinjalla |
Conflict: Global Stormissa on paljon hyvää. Siinä on myös paljon pieniä vikoja, jotka nakertavat omalta osaltaan peliltä sitä hohtoa, mihin sillä olisi panoksia. Pelillä ei varsinaisesti ole juuri mitään uutta tarjottavaa kyseiseen genreen. Aivoja vaativia sotapelejä ei toisaalta ole mitenkään liikaa markkinoilla, joten sikäli osan omaperättömyydestä voi antaa anteeksikin. Pelin isoimpina esikuvina voitaneen pitää jo mainitsemiani Rainbow Sixiä ja Ghost Reconia. Mikäli olet pettynyt kyseisten pelisarjojen viimeisimpiin osiin, suosittelisin lämpimästi antamaan Conflictille mahdollisuuden.
Jarkko Rotstén
Peliplaneetta.net
