Minun lapsuudessani viikonloppuaamujen piirretyt olivat varsin suoraviivaisia, helppotajuisia ja usein opettavaisiakin. Okei, osa Tohtori Sykerön jaksoista oli toisinaan epäilyttävän psykedeelisiä, joskin nekin melko harmittomia. Läheskään niin hämärää kamaa ei tuolloin juuri nähty, mitä itämaiset ystävämme riemuksemme ovat tuottaneet nyt jo vuosikymmeniä. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana nämä juoneltaan yleensä melko kiitettävän sekavat animepiirretyt ovat vallanneet alati lisääntyvässä määrin ohjelma-aikaa perinteisten piirrettyjen sijaan. Dragon Ball Z on maailmalla varsin suosittu animesarja, jota aika ajoin on näytetty myös kotimaamme tv-kanavilla. Ennen kuin saan vihaisen tuhatpäisen yli 20-vuotiaiden sarjaa seuraavien henkilöiden lauman oveni taakse, lienee kuitenkin syytä painottaa, että kyseinen piirretty ei kuitenkaan ole pelkästään lapsille suunnattu. Itseasiassa "Z" onkin ilmeisesti Dragon Ball -sarjasta astetta väkivaltaisempi versio. Kyseisen sarjan myötä on julkaistu tietenkin myös liuta lisenssipelejä, joista tarkasteluun joutui tällä kertaa PSP:lle ilmestynyt taistelupeli Dragon Ball Z: Shin Budokai.
Piirretyt ovat väkivaltaisia
 |
| Minkäs värisiä nappeja graafikkosetä otti tänä aamuna? |
Dragon Ball Z: Shin Budokai on melko suoraviivainen tappelupeli, sen kummempia kursailematta. Klassiset pelimuodot ovat mukana; tarinamoodissa yritetään seurata niin sanottua juonta, jota en lähde tässä sen syvemmin selittämään. Putosin itse kärryiltä jo melko aikaisessa vaiheessa tarinaa, mutta käytännössä tarinatilan toiminta on vain sitä tuttua mätkimistä, enemmän tai vähemmän sekavien välikommenttien siivittämänä. Arcade-tila ei pelillisesti tarjoa juurikaan sen ihmeempää toimintaa, joskin tällä kertaa hahmonsa voi valita. Eri hahmoilla on toki kullakin omat liikkeensä. Lisäksi on tarjolla perinteistä aikarajoitteista tappelua. Survival-tilassa on tarkoitus selvitä hengissä mahdollisimman pitkään, kuten ehkä arvata saattaa. Taisteluita voittamalla tienaa krediittejä, jotka voi kuluttaa erilaisiin virtuaalitarroihin, joista voi koostaa erilaisia DBZ-kortteja. Teoksiaan voi sitten vaihdella vaikkapa kavereidensa kanssa. Kyseinen ominaisuus ei ole ehkä sieltä kaikkein motivoivimmasta päästä.
 |
| Tsädäm! |
Pelistä löytyy myös maksimissaan kahden pelaajan moninpeli ad hoc -verkossa. Kaksinpelinä Shin Budokai tarjoaakin ehkä huomattavasti hauskempia hetkiä kuin yksinpelimoodit yhteensä. Shin Budokaita ei selvästikään ole tehty DBZ:aa tuntemattomille. Tunnelma on hyvinkin sisäänpäin lämpiävä - tarinan taustoja ei pelissä pahemmin selitetä, eivätkä pelin kotisivutkaan tarjoa tietoa oikein sitäkään vähää. Ummikon on siis tyytyminen lähinnä sekalaisen seurakunnan turpiinmätkimiseen. Vaikka sarjakuvatyylinen hahmografiikka onkin suurimmaksi osaksi ihan mukavan näköistä, ovat taistelukenttien taustat valitettavan autioita, sekä paikoitellen myös suorastaan hämmentävän rumia.
Vain faneille
 |
| Erikoisliikkeissä muuten löytyy. |
Pelin vaikeustaso on kohtuullisen korkea, mikä saattaa eliminoida jokusen junioripelaajan ostoryhmästä heti pois. Itseäni ainakin kävi korpeamaan etenkin järeämpien vihollisten käyttämät, täysin epäreilut spesiaaliliikkeet, joiden väistäminen tuntuu olevan kiinni tähtien asennoista ja kahvin hinnasta. Vastustajat omaksuvat pelaajan taistelutavan varsin nopeasti. Yleensä ensimmäisen erän rökälemäinen voitto muuttuukin toisessa erässä surkeaksi häviöksi. Tämä pakottaa pelaajan opettelemaan (valitettavasti) muitakin taistelutekniikoita sekalaisen nappienhakkaamisen lisäksi.
Dragon Ball Z: Shin Budokai on toisaalta hyvinkin taskuystävällinen peli. Sitä jaksaa yleensä hakata sen viidestä kymmeneen minuuttia jonka jälkeen se on hyvin pitkälti annettavansa antanut. Paremman tappelupelin puutteessa sitä toki mätkii toisinaan huvikseen, mutta uskaltaisin silti väittää kokeilemattakin, että hakkaamishimonsa saisi täytettyä huomattavasti paremmin vaikkapa uuden PSP-Tekkenin parissa. DBZ-ilmiön paremmin tuntevat saattavat toki saada pelistä tavan tallaajaa enemmän irti, mutta varsinaista sisältöä ja pelattavaa pelissä on laihanlaisesti, yhtä kaikki.
Jarkko Rotstén
Peliplaneetta.net
 |
Lyhyesti |
Laiha lisenssimätkintä nimekkään anime-tv-ilmiön merkeissä. |
 |
Hyvää |
- Sarjakuvatyylinen grafiikka on (melkein) aina tyylikästä
- Toiminta on taskuystävällistä
|
|
 |
Huonoa |
- Kovin vähänlaisesti tekemistä
- Taistelukentät kumisevat tyhjyyttään
- Itämainen juonenkulku menee NIIN ohi hitaalta hämäläiseltä
- Korttien väsääminen on koko lailla tyhjänpäiväistä puuhaa
|
 |
Kävijäarvostelut |
|
 |
English summary |
Dragon Ball Z: Shin Budokai is based on the hugely popular anime TV series. The game is quite a basic fighting game with some cartoonish graphics. The action itself is rather pocket-friendly, since it can keep the player interested just for about five to ten minutes until it gets a bit too repetitive. The story mode's plot is way too... well, Japanese, at least for my slowish Finnish brains. The difficulty level is slightly too difficult for the kids and there is of course some graphic violence included. There are various game modes included, but they all offer pretty much all the same action in different forms. If there were even a slightest bit of more variation on the game, I'd given a lot better score for sure. As it is, DBZ: Shin Budokai offers only some average licence beat'em up action for those who happen to like DBZ and/or haven't been smart enough to buy Tekken Dark Resurrection instead. |
